torstai 2. elokuuta 2012
Herätetäänpäs tämäkin henkiin!
Muistinpa yhtäkkiä että minulla on blogi jota en ole päivittänyt vähään aikaan... Tarkemmin sitten joulun 2010... No, onko tuo ihme täällä Hämeessä jos sanoja tipahtelee harvakseltaan... Katsotaan josko tämä vaikka tästä taas viriäisi uudelleen...
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Herkuttelua
Sari:
Tänään on ollut herkkupäivä.
Aamiaiseksi laitoin munakasta, jonka päälle tuli tomaattisiivuja, tuoretta basilikaa ja juustoraastetta... Ja peruskaalisalaatti tietty!
Lounaalla kävimme Hämeenlinnassa juhlistamassa isäni ja äitini 40-vuotishääpäivää, ja söimme paikallisessa ravintola popinossa aivan überherkulliset pihvit... naudanpihvi oli täytetty aurajuustolla ja päällä oli tuhti nappi herkullista maustevoita... lisukkeena kevyesti höyrytettyjä vihanneksia minulla ja lohkoperunoita muilla... Jälkkäriksi minttujäätelöä ja kahvia. Voin suositella...
Illalla Osmo paistoi vielä hirvenvasan maksaa, teki pihvejä ja sitten vielä maksapalakastiketta joka myös vei kielen mennessään... jälkkäriksi muutama pehmeä taateli ja kahvia.
Ei huono sunnuntai ruuan suhteen :)

sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Syyskiireitä
Sari:
Syyskiireitä on pitänyt, säilöntäkausi alkaa nyt kuitenkin onneksi olla purkissa ja pakkasessa!
Paino on sekä Osmolla että minulla pudonnut 10 kg lähtöpainosta! Osmolla vyötärönympärys kutistunut 14 cm... Että silleen! Positiivinen ongelma on että on ollut pakko ostaa uusia vaatteita!
VHH:lla edelleen, eikä ole ilmennyt mitään syytä muuttaa...
Tänään otettiin eläinreikikurssimainokseen vähän kuvia... Timi oli mannekiinina kun se rientää aina hoitoon kun sitä on tarjolla.
Koirat ovat olleet ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt Natassa alkaa tuo ikä näkyä... Se ei enää kuule juuri mitään, eikä ilmeisesti näe lähelle kovin tarkasti, mutta ruoka ja elämä tuntuu kuitenkin maistuvan! Nyt ne vetävät sikeitä sohvalla Timin kanssa yhdessä...
maanantai 24. toukokuuta 2010
Olipas pitkä kirjoitustauko!
Sari:
Onpas vierähtänyt pitkä tovi edellisestä päivityksestä! Mutta on ehtinyt paljon tapahtuakin...
Menimme Osmon kanssa naimisiin. Ihan salaa käytiin maistraatissa 19.3. tasa-arvonpäivänä... Häämatkalle menimme viikonlopuksi Viroon ystävillemme Kadrille ja Ralfille. Oli oikein mukava reissu!
Totesin häävaatetta kaapista penkoessani että en mahdu mihinkään juhlapukuuni ilman saksia... Ostin sitten uuden jakkupuvun, mutta päätin samalla että suunnan pitää nyt kyllä vaihtua... lähtöpaino oli 79 ja nyt on 73! Aluksi pudotin painoa ihan tavalliseen tapaan pitämällä ruokapäiväkirjaa ja vähetämällä kaloreita ja välttämällä rasvaa. 4 kg tippui niin ja sitten putoaminen tyssäsi. Olin ilmeisesti vähän liian tiukalla dieetillä ja elimistä meni paastoasetukselle. Sitten trimmausasiakkaani tuli koirineen käymään ja meinasin pudota pyrstölleni kun näin hänen muodonmuutoksensa: 13 kiloa poissa ja ihminen on hehkuva terveyden perikuva! Oli pakko tentata enemmän... Selvisi että hän on lukenut Antti Heikkilän kirjoja ja oli ollut kolmisen kuukautta vähähiilihydraattisella ja luonnonmukaisella pellinki-dieetillä... Hankin hyvän olon keittokirjan ja sen kakkososan itselleni ja riemastuin, kun joku asiantuntija oli monesta asiasta samaa mieltä kuin itse olen aina ajatellut... Olen esim. aina käyttänyt voita, en ole koskaan tykännyt kevyttuotteista!
Jätin sitten kaikki viljat, perunan ja sokerin pois. Paino putoaa, syön kolme HYVÄÄ ateriaa päivässä, ja voin paremmin kuin ikinä... Olen ilmeisesti ollut viljalle yliherkkä, sillä viljojen pois jättäminen tuotti minulle ihan uuden kehon! Kahdessa päivässä energiatasoni nousi, turvotukset hävisivät, liikunta maistuu ja sitä jaksaa tehdä... Tajusin muutoksen suuruuden kun Osmo hieroi minut. Ennen olen ollut niin kosketusarka että hieromisesta ei ole tullut mitään, mutta nyt vaikka liikuntaa on tullut harrastettua enemmän, niin Osmo pystyi käymään koko kehoni läpi kuin tyhjää vain! Ei mitään sietämätöntä kipua enää! Taivas!
Kaupassa käynti on helppoa, kun ostaa vaan perustuotteita! Lihaa ja marjoja on pakkasessa. Hyvin on löytynyt uudet eväät, ei ole ollut edes vaikeaa. Tänään tehtiin tämmöistä herkkua:
Kaurista, cashewpähkinää ja bambunversoja
Kauriin palapaistia
punasipulia
purkki bambunversoja
cashewpähkinöitä
chilipalkoja maun mukaan
tuoretta inkivääriä maun mukaan
valkosipulia
merisuolaa
voita paistamiseen
vettä
freesaa pannulla valkosipulit, sipulit ja lihat voissa, laita pataan johon lisäät pannunhuuhdevettä nesteeksi.
lisää cashewpähkinät, inkivääri pienenä silppuna, samoin chili. Mausta merisuolalla. Hauduta kypsäksi vähässä vedessä. Loppuvaiheessa lisää bambunversot, ne saavat jäädä rapeiksi.
Kaveriksi tälle tein tällaista höystöä:
Kesäkurpitsa-munakoisohöystö
pari kesäkurpitsaa
munakoiso
pari shalottisipulia
valkosipulia
voita
merisuolaa
persiljaa
tilkka kookosmaitoa
Itketä munakoiso suolalla, huuhtele ja kuivaa, leikkaa kuutioiksi.
kuutioi kesäkurpitsat. Paista kaikki voissa vaikka wokkipannulla, mausta suolalla tarpeen mukaan ja lisää loppuvaiheessa kookosmaito. Tästä tulee kiva mieto lisäke aasialaisvaikutteiselle lihapadalle.
Lisänä vaikka vihreää salaattia.
Oli aika hyvää...

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
hevosmetsätyökurssin satoa
Sari:
Kaikesta koneen takkuamisesta huolimatta sain sentään yhden klipin viikon takaiselta hevosmetsätyökurssilta valmiiksi...

lauantai 6. maaliskuuta 2010
Reiska lumilla!
Sari ja Osmo:
Oli niin komeat hanget että otettiin Reiskasta pieni videoklippi iltapäivän lumisateessa. Normaalisti tämä pitkäsääri liihottelee aika matkavoittavalla askeleella, mutta nyt tuo hanki jo vähän hidastaa...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)